tiistai 11. marraskuuta 2014

Saulin ratsastusta ja jälki pyykkiä

Joskus sitä vaan ei mene ne nallekarkit tasan. Sunnuntaina oli Saulin ratsastelu päivä ja itsellä ajatusta että menen myös itse hevosen selkään.
Jutta kapusi ensin ja mentiin perus harjoitteita eli pysähdyksiä, kulmiin ratsastamista ja suoristamista. Sauli reagoi pohkeeseen jo huomattavasti edellis kertaa paremmin samoin viitteitä pienestä kuolaintuntuman hakuisuudesta löytyi. Oli viikolla tehdyt juoksutukset olleet siis positiivinen homma.
Olin viikolla saanut huomata riemukseni, myös Saulilta puuttuvan toisen etusen kengän. Eli samalla kun ohjeistin ratsastusta talsin tarhaa läpi kengän etsimis puuhissa ja edelleenkään Sepon kenkääkään ei oltu löydetty.
kulmaan ratsastaessa otettiin ennen kulmaa seis jonka jälkeen ratsastettiin
kulma käynnissä ja heti kulman jälkeen uudestaan seis.
Tällä harjoitteella on helppo keskittyä kulman ratsastukseen ja
hevonen saadaa taivutettua rauhallisesti kulmassa, eikä hevonen ns juokse
kulman läpi. Saulille oikeaan kierrokseen tämä oli erittäin hyvä, sillä
hevonen on todella vino. Tämän tehtävän kanssa on myös huomioitava hevosen taso,,
ettei pyydetä mopolta mahdottomia.

Kun kulmiin ratsastukset alkoivat sujua hyvin päätimme kokeilla pieniä pätkiä ravia, tarhan pohjan ja puuttuvan kengän vuoksi päätimme tehdä ravipätkät vain pitkillä sivuilla. Tällöin ei tulisi turhia kaarteita minkä vuoksi tulisi liukasteluja, ja koska sää oli muuttunut lauhemmaksi oli tierojen kertyminen kavion pohjaan myös oma riskinsä.

Ensimmäiseltä ravinostolta aavistelin hieman hätäilevää, mutten pommia. Kielsin keventämisen alkuun, ettei hevonen ravatessaan säikähtäisi mukana "keikkuvaa" ratsastajaa, vaan saataisiin ravi pätkästä mahdollisimman tasainen. Ja kutakuinkin mentiin näillä sanoilla. Sauli jännittyi, kun siirtyi raviin, muttei yirttänyt poistua paikalta, pää oli koholla ja kuunteli tarkkaan mitä selässä olija meinasi. Käyntiin siirtyminen oli epävarma, mutta malttoi silti siirtyä ja kävellä rauhassa. Ravi pätkän jälkeen tehtiin taas normaalsti kulmiin ratsastus, muutama ympyrä ja samalle pitkälle sivulle uusi ravi pätkä, tällä ertaaa mentiin jo hieman rauhallisemmin.
Näin toistettiin vielä kerran vaihdettiin suunta ja sama harjoite toiseen suuntaan. Loppu peleissä ravi saatiin nousemaan rauhallisesti ja siirtymiset käyntiin onnistuivat myös rauhallisesti.

lopussa ravattiin jo rauhallisesti ilman hätäilyjä
Tässä vaiheessa totesimme, että nyt riittää työn teko sillä hevonen meni vaaditut tehtävät hyvin. Itse myös totesin, että en kiipeä Saulin selkään, että hevoselle jää hyvä mieli tehtävistä ja ei tulisi mielikuvaa "työt loppu, jaaaaa ei loppunutkaan" ja pahimmassa tapauksessa tulisi tehtävien teossa huonot suoritukset ym. Kävin hakemassa Sepon narun päähän mukaan ja lähdimme pellon perälle kävelemään molempien hevosten kanssa, Sepon kanssa teimme hieman maastakäsin harjoitteita mm. pysähdyksiä ja väistättämistä. Samalla katselin joskos kekiä löytyisisi.
Meinasi riemun kiljaisua tulla, kun luulin löytäneeni yhden kengän, mutta se olikin vain lumen,jään ja maa aineksen aiheuttama harha.
Ja kun palasimme takaisin tallille, huomasin etten ollut kuvannut mitään hanki käppäilystä..

Hommat eivät sitten loppuneet tähän, Loppu päivä meni normisti, muissa hommissa ja maanantaina olin onnellisesti vapaalla. Huomasin talliin mentyäni, että Saulin oikea takanen oli turvonnut huomattavasti. Tovin mietin, että mistä moinen? Jalassa ei ollut haavoja tai muita selkeitä "reikiä", turvotus oli vuohisnivelellä ja sen yläpuolella, hevonen ei onnu ja antaa koplata jalkaa.
Mikäli meillä hevoset olisivat karsinatallissa olisi turvotus todennäköisesti huomattavasti isompi, mutta koska elävät pihatossa ja liikkuvat ympäri vuorokauden on se pitänyt turvotuksen pienempänä.
Eihän siinä muu auttanut, kun kerätä lunta pussiin ja paketoida lumipussi jalkaan. Sepon mielestä pussissa taatusti oli jotain syötävää, sillä Sepon turpa oli paketointi operaatiossa jatkuvasti tiellä.
Talvis aikaan meillä ei voi kylmätä letkuttamalla jalkoja, joten lumi-, jääpalapussit tai kylmäyssuojat ovat tällöin käytössä.
Kylmäsin ensimmäisellä kertaa n. 20min ja jätin toistaiseksi vielä muun jalan paketoinnin väliin. Kävin pitkin päivää seuraamassa jalan turvotus tilannetta.

punaisella merkityllä alueella oli turvotus pahimmillaan
Päivän aikana turvotus oli laskenut selkeästi joten iltapäivällä kävin laittamassa jääpalapussin taas jalkaan ja annoin sen olla 20-30 min, jonka jälkeen laitoin vielä kaksiteho linimenttiä, villapatjan ja fleecepintelin. Iltaheinien aikaan laitoin linimenttiä vain lisää ja jätin pintelipaketin yönksi jalkaan.
Seuraavana aamuna sain onnekseni huomata, että hoidosta oli ollut hyötyjä silla jalan turvotus oli laskenut huomattavasti.
turvotusta näkyy enää vain vuohisen yläpuolella
Hevoset saivat jäädä talliin syömään aamuheiniään ja jätin jalan "auki" jotta iho saa hengittää hetken. Samalla hevoset saavat taas kuivatella itseään vesisateiden vuoksi.
Nyt saa Sauli pitää sairaslomaa hetken, että jalka saadaan kuntoon. Hevonen ei onneksi ole ontunut lainkaan. Syytä etsitään vielä, mutta kun ulkoisia ruhjeita ei näy epäilen eniten liukastumista tai muuta nujuamista tarhassa. Tarhat kävin kävellen läpi, mutten löytänyt mitään isompia rymyämis jälkiä. Hevoset ovat liikkuneet viikolla tasaisesti, joten en jaksa uskoa sunnuntain ratsastuksen olevan tähän syyllinen.
Aina ei mene ninkuin suunnitellaan ja suunitelmia on osattava muuttaa. Mietin juuri, että edellisestä oman hevosen turvonneesta jalanhoidota on aikaa noin 4 vuotta mitä on hoidettu samaan tyyliin.
Tälle viikkoa on siin uudet suunnitelmat, eli varuste huoltoa ja korjailuja. Seppoa päästään ohjasajamaan myös, mutta siitä sitten myöhemmin. :)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Luonnon asettamat haasteet

Sepon päitset ovat jälleen omille teillään
Viimeisimmistä päivityksistä on saattaneet tarkemmat huomata pienemmoisen säiden vaihtelun. Ja niitähän täällä kainuun korvessa saa jatkuvasti ihailla. Tämäkin viikko aloitettiin erittäin harmaassa vesisateisessa kelissä. Loimia kuivatellaan mitä keritään, kunnes tälle aamua oli positiivinen yllätys.
Yön aikana oli tullut n. 20-30cm lunta!! :D
Pakkasta tosin ei paljoa ollut, mutta sen verran että lumena on ja toivottavasti pysyy.

talvinen tarha







Olin juuri hommannut itselleni uuden pokkarin, kun vanha oli ilmoittanut korttivian ja ei toiminut lainkaan. Yllättäen vika tuli, kun takuuaika meni umpeen. :(
Mutta tässä säässä olikin hyvä lähteä kokeilemaan uudempaa yksilöä, jossa pitäisi olla pakkasen kestoa, roiskesuojaus, paineen kesto, iskun kesto, veden alla kuvaus.. mitäs kaikkea muuta vielä löytyikään.
Alkuviikon vesisateen vuoksi olivat hevoset saaneet viettää vapaata. Ja minä aina tilaisuuksien tullen kävin etsimässä Sepon edelleen kadonnutta kenkää. Ja riemukseni sain huomata Saulin heräilevän "eloon", kun Sepolta jatkuvaa syöttöön tahtoo päitset lähteä kävelemään.

Saulin meille tullessa ihmettelin sen käytöstä, aivan kuin hevonen ei itse ymmärtänyt hevosenkieltä. Aina kun Seppo olisi tullut rapsuttelemaan tai muuten lähempään tuttavuus kontaktiin käänsi Sauli suoraan takapään kohti ja antoi kenkään. Eli mitään ennakko varoittelua ei tullut muilla eleillä. Samoin eleet puuttuivat ihmisen kanssa ollessa, jos tuli hevoselle "pattitilanne" ratkaisi Sauli tilanteet kääntämällä taas pyllyä kohti. Tosin minä en anna asioiden niin ratketa. Olen opettanut kaikki omat hevoset siihen, että ihminen saa käydä tarhassa, tulla luokse, laittaa loimea ym kun hevonen on heinillä. Eli ihmisen luokse tulo ei tarkoita aina töihin lähtöä.
Nyt viimeisten kahden viikon aikana on Sauli sitten alkanut näyttää muutakin kehon kieltä, kuin kengityksen esittelyä. Seppo on luonteeltaan hyvin itsenäinen kaveri joka menee ja tulee välillä miten haluaa, tulee heinille, ruokakupille, vesiastialle muina miehinä. Tämä oli hivenen haastavaa, jos ihminen sattuu olemaan välissä ja Sauli päätti häätää Seppoa pois. Puuttumaton elekieli ja yks kaks kääntyvä hevonen oli itselle kovin epämiellyttävää. Nyt Sauli näyttää selkeämmin mielipiteensä, mikäli Sepon läsnäolo ei miellytä.
Ja asenne ihmistä kohden on myös muuttunut, alkuun Saulin luo ei vain lompsittu vaan hevosen piti itse saada tulla juttusille. Nyt saa mennä hevosen luo vapaammin ja rapsuttelut kelpaavat hyvin.
Nyt viimeisen viikon aikana on Sepon päiset lähteneet kolmeen otteeseen ja viimeisimmällä kerralla oli turparemmi jo rikki. Joskohan sieltä alkaa herätä sosiaalisempi kaveri metkut mielessään.

Ja sitten tähän päivään. Päätin lähteä juoksuttamaan poneja tuonne laidunlohkojen puolelle puhtaalle hangele ja samalla kokeilemaan uutta kameraa ja sen käyttö tapoja. Harmittelin reen puuttumista kovasti, kun lunta oli tullut näin hyvin. Olisi ollut niin passeli keli kokeilla rekeä Sepolle.

alkuun ei löytynyt minkään laista intoa kummaltakaan liikkumiseen


mutta, kuten yleensä rallattelut alkaa aina ja kuvaaja on aina väärässä paikassa

puskautujat
Saletistis Hot tarhan liepeillä

Hyvän tovin hevoset saivat töhistä hangessa ja päästellä rallattelujaan vapaammin. Saulille nämä rallattelut ovat tehneet hyvää, kun majailu pienessä tarhassa aiheuttaa Saulille turhaa edestakaista hermostunutta kävelyä. Meilä perus talvitarha on jo sen kokoinen että kävelemistä riittää, jos ees taas haluaa kävellä. Kun hevosia käytetään isommilla lohkoilla, missä annetaan lupa riehumiseen riehumista sitten riittää ja elo tarhassa sekä työnteossa onkin paljon rauhallisempaa.
Jospa sitä tälle talvea saataisiin Sepolle rekihommatkin opetettua ja Saulin kanssa päästäisiin kentälle työskentelemään lähi tulevaisuudessa.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Viikon aherruksia

Joskos sitä taas kerkiäis naputtelemaan tännekkin. :)
Taas on toiminnallinen viikko takana, Saulin kanssa on käyty juoksutus harjoituksia ja Seppo osasi hukata kenkänsä ja samalle vuorokaudelle oli riimukin osannut lähteä kävelemään.

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Salama välähi, naulat irtosivat!! jaaa palataan aiheeseen.
Tosiaan oli tarkoitus juoksuttaa Saulia liinan päässä ja kokeilla mitä herra on mieltä sivuohjista. Talliin saapuessani oli takkutukka Seppo yllättäen häsläämässä ensimmäisenä vastassa joten poni kiinni ja hoidetaanpas Seppohevoinenkin samalla reissulla. Tietenkin Sauli tuli nopeasti paikalle joten Sauli samaan syssyyn kiinni. Hokkeja kiristellessä tuli Sepolla sitten kengätön etukavio vastaan, ja vaikka kuinka asiasta utelin ei herra lämmennyt kertoa mihin kenkänsä oli laittanut.

Saulin keskittyminen herpaantui, kun Seppo vilihevoinen villiintyi
Saulin mielipide juoksutusvyöstä oli hivenen hapan, tilannetta seurattuani totesin että juoksutusvyö muistuttaa kyllä siloja ja siitäkös happamuus johtuukin? Kun molemmat hevoset oli raapattu puhtaiksi ja Saulilla oli vermeet niskassa lähdimme tarhan puolelle. Seppo sai jäädä tarhaan odottelemaan "rauhassa". Oma ajatus oli että mennään ensin toiseen tarhaan, mutta vesikelien vuoksi siirryttiin ensimmäiselle laidun lohkolle. No eipä ollut sekään lohko yhtään sen pitävämpi niin siirryimme suosiolla pellon perälle. Siellä oli ns. pitoja enemmän ja Seppo ei vaikuta niin voimakkaasti jos olisi ollut viereisessä tarhassa.

Juoksutus meni suht mallikkaasti, Saulilla oli hivenen alkuun hankaluuksia yllärtää mikä ero on ympyrällä ja soikiolla, mutta loppua kohti parani. Seppo keksi tarhassa sitten olla villihevoinen ja rallatteli oikein tunteella, kummasti se rallattelu tarttuin Sauliinkin ja mentiin tovin aikaa häntätötteröllä puhisten, mutta oikein kauniista ravia ja tuli sieltä muutama laukka pätkäkin ;)

Juoksuteksen jälkeen kävimme kävellen laidun lohkoja läpi joskos sitä hukattua kenkää näkyisi. Yllättäen ei kenkää löytynyt. Sauli oli liikutuksen jälkeen taas posiviitisemmalla tuulella ja herkkuja kerjäämässä. Itse talsin tarhoja läpi vielä reippaan tunnin joskos se kenkä löytyisi, mutta turhaan.
Sunnuntaina tulikin jo lunta

Juoksutuksia toistin vielä kahtena muunakin päivänä Saulin kanssa, herralle alkoi mennä ajatus perille ympyrästä soikion sijaan. Perjantaina oli tarkoitus juoksuttaa, myös Seppo, mutta ikäväkseni sain huomata että maan jäätyminen aiheutti, nyt ongelmaa eikä Seppo liiku tasaisesti. Järkiajattelulla, jos toinen jalka on reilu sentin korkeampi niin ei silloin muutenkaan liikuta täysin symmetrisesti. Ja jäinen maa aiheutti vielä lisää varovaisuutta kengättömälle jalle.
Seppo saa nyt pitää huilia liikkumisesta, kunnes kenkä löytyy ja saadaan takaisin paikoilleen. Sen aikaa tehään muita työskentelöyjä maastakäsin ja kävellen.

Viikkoon on myös mahtunut varustehuoltoa ja loimien kuivattelua. Ahtaiden varustetilojen vuoksi kaikkia loimia en voi kuitavttaa kerralla, vaan niitä saapi pyöritellä ristiin rastiin. Edellis viikon ja tämän alkuviikon sateiden vuoksi oli loimia märkänä ja nyt tulevalle viikolle oli taas luvattu lisää vesisadetta.
Pyrin mahdollisimman vähäiselle loimitukselle pihaton vuoksi, mutta en halua että + - nolla keleillä hevoset joutuvat seisomaan ilman loimiea vesi/räntä sateessa minkä vuoksi selkälinjat menevät jumiin. Ja jumiutuneesta selästä saadaan happamia hevosia, joiden kanssa pitäisi tehdä töitä?!? Juu ei

Sepolla on Maijulta saatu loimi <3
Sauli mutusteli aamuheiniään tyytyväisenä tallissa kuivattelemassa
Nyt sunnuntaina alkaneiden lumisateiden takia päätin ottaa hevoset talliin kuivattelemaan ja syömään heinät. Turha on laittaa sadeloimea märkään selkään, kun loimi kastuu molemmin puolin täysin ja märässäloimessa seisoskella päivä tarhassa ei taaskaan tee hyvää kenenkään selälle.
Loimiakin tallista löytyy varmaaan viiden hevosen tarpeisiin, mutta oma mielipide on ettei hevoselle laiteta märkää loimea. Mitä hyötyä on seisottaa ulkona sateessa jo valmiiksi märkäloimi niskassa? Pukeeko hevosten omistajatki aamulla mielellään märät vaatteet päällensä? Minä en ainakaan. Jokohan tämä "pauhaus" riittäisi :D
Uusi viikko alkaa kohta ja se tuo uudet kujeet ja jospa se Sepon kenkäkin löytyisi. Ei sitä olla kuin melkein koko viikko etsitty.