torstai 9. lokakuuta 2014

Tästä se lähtee, tai ainakin kovasti yrittää lähteä. Kovasti tuo facebookki täyttyy hevostelu teksteistä joka ei aina kaikkia kiinnosta niin yritetäänpäs niitä tekstejä saada siirretyksi tänne suunnille. Kiitos taitaa kuulua Maijulle joka osasi vihjasta asiasta. :)

Tänne siis olisi tarkoitus päivitellä hevostelu kuulumisia, mutta todennäköisesti tulee myös muita touhuiluja sekaan. Yritetään kuiteskin pysyä niissä hevosiin liittyvissä aiheissa.

Omat kaviolliset tällä hetkellä ovat ori Seliseli Kuupeli tutummin Seppo tai Sepe, isä. Jaapeli ja emä. E.V. Selina, kasvattaja Maiju Okkonen sekä ruuna Zarbor tutummin Sauli tai Zappis. Hevoset asustavat Sotkamossa omassatallissa tai oikeastaan pihatossa.

Seppo on ollut itsellä syntymästä lähtien, hyvä ystäväni Maiju on Sepon kasvattaja :)
Seppo on ajo-opetettu Kiuruvedellä keväällä 2013 jonka jälkeen saapui meille kotiin minun riemukseni. Sepon kanssa on ajettu nyt tämä 2014 kesä säännöllisesti ja ratsun alkeita tuotu tutuksi. Eli lähinnä satulaa käytetty selässä, opetettu liinassa juoksuttamiseen ja kaikkeen mahdolliseen käsittelyyn. Ja Maijun rohkaisemana käytiin Kiuruvedellä SuoRan valtakunnallisessa suomenhevosratsujen ja pienhevosten näyttelyssä.

Seliseli Kuupeli "Seppo"

Zarbor "Sauli"

Zappis  alias Sauli on uudempi tuttavuus ja saapui meille lokakuun alussa. Zappis on ajettu ja ratsastettu. Meillä tällä hetkellä se on saanut opetella pihatto elämää ja tutustua paikkoihin rauhassa. Saulin kanssa aloitamme työnteon lähi aikoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti