keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kesän menoa ja vesisadetta

Ollappas taas kiireissään. Kevät ja kesä ovat saapuneet jo aikaa sitten juhannuskin taisi olla jo. Mitä tapahtuukaan täällä? Seppo ja Sauli ovat saaneet olla laitumella ja käyneet työskentelemässä leppoisaan tahtiin. Kevät ja alku kesä on ollut todella sateista ja laitumen heinä on kasvanut surkeasti :/ Pojat saavat joka tapauksessa käyskennellä laitumella vaikka lisä heinää saavatkin koko kesän yli.

Sepon kanssa on ajettu ja Sauli alkaa puskautua oikein mallikkaasti. Saulillahan oli hieman vauhtia päällä, kun kävimme mutkan metsässä pois ajoreiteiltä. Hevosen ilme ja tohinan määrä oli jotain uskomatonta. Mitään paheita herra ei tehnyt vaan lähinnä innostuksissaan puhisi menemään ja taisi sieltä jokunen pukkikin lennähtää.
Seppon kanssa ei olla nyt ratsasteltu, sillä viikolla en juuri kerkeä saada apukäsiä paikalle jolloin liikutus on pakko pitää ajojen muodossa. Jospas sitä tässä lähi tulevaisuudessa päästäisiin taas kokeilemaan ratsastusta ja eritoteen pääsisimme käymään kentällä.

Toukokuun lopuilla hyppyytimme pitkästä aikaa hevosia. Saulilla oli alkuun homma hieman hukassa, mutta pienen ohjailun jälkeen alkoi löytyä tahtia. Sepon ensi hypyt taisivat olla koomisia "ai pitikö jalkoja nostaa?" pomppuja, kunnes löytyi oikeat asetukset tiikeri loikkiin.
Jutta pääsi jälleen kerran kuvaamaan tapahtumia.

Hieman alku painia

Sepon tyyliin
Saulin tyylinäyte
Moneen otteeseen olen todennut, että estekalusto olisi ihan osuva keksintö. Varmaankin joutunee sen hommaamaan lähi tulevaisuudessa tai tekemään itse ainakin tolpat. Alkaa nämä lapsuus ajan estetyylit häiritä ihteä vaikkei ponit näistä moksiskaan ole. :)

Kevät ja kesä on mennyt vaihtelevasti hevosten kanssa touhutessa. Töiden osaltahan päivät kuluvat oikeinkin pitkään välillä ja iltaisin saa harrastaa hyvinkin myöhään. Onneksi valoisaa aikaa riittää vielä :D

Reenit jatkuu! Sepolle olisi ollut puunaju opettelutöitä jo tiedossa,  mutta valjaat???!!??  ja länget... Itsellä oli  oikein super hinku päästä vähän kokeilemaan mitä Seppo olisi mieltä oikeista töistä. Vielähän ei voi kuin ajella moisia, mutta oppiahan sekin on. Jos jollakulla on valjaita tiedossa niin ilmoittautua saa ;)

Jutta pääsi kuvaamaan jälleen

Sepon kanssa lähdössä ajelemaan

hölökän kälökkää :D

körryytellään vielä

ja jatkuuu
Nyt toivottavasti saataisiin uusittua kärryt. Nämä vanhat kyllä toimivat, mutta alakaa huolto olla kohtapuoliin tarpeen..varsinkin jousituksien kanssa. Vanhat koppakärrytkin odottavat akselinsiirto remonttiaan, että saataisiin aisapainoa vähemmäksi. Niissä onkin sitten sellaiset kärryt joita painonsa puolesta jo kannattaakin vetää työvermeillä. :)

Ja ei Seppoa ilman poikakaveri Saulia. :D
Jutta on aina kotona käydessään maininnut, että haluaisi pidettävän reenituntia. Sitä saa mitä tilaa ja seuraavaksi saan kuulla nirinää siitä että on kuuma ja kunto loppuu ;D
En ole itsekkään mikään kuntoilun maailman mestari niin samalla kaikki hyötyliinkunta myös itseltä irti.

lämmittelyä

mäki treeniä pienellä montulla

takana taisi olla koiran ulkoiluttajia vahdattavana

hurjaakin hurjemmat maastoesteet

lisää kiipeilyä
Sauliksen kanssa pitäisi nyt ruveta ahkeroitumaan tosissaan ja tuuppautua kunnon tunneille. Hackamore on edelleen käytössä, sillä herran eläinlääkäri kammo ei ole edelleenkään laantunut. Kengittäjä sen sijaan on paras kaveri.

Joskohan tässä olisi riittävästi kuva materiaalia tämän hetkem menoista? :D Yritetäämpäs hieman aktivoitua tässä kirjoittamisenkin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti