tiistai 28. heinäkuuta 2015

Varuste turvallisuus

Asia josta puhutaan ja asia josta ihmiset osaavat myös luistaa.
Monilla hevosihmisillä onneksi on järki päässä ja pidetään varusteet kunnossa. Hankitaan turvallisia ja testattuja varusteita itselle sekä hevoselle. Jos varusteita menee rikki ne korjataan tai ostetaan uudet. Valitettavasti kaikilla ei aina ole mielenkiintoa uutta hankkia.

Monesti tulee vastaan tee-se-itse virityksiä joiden turvallisuus on kaikkea muuta paitsi ajankohtainen. Näitä virityksiä löytyy taatusti joka alalta ja kaiken harrastajilta.

Taannoin sattui tässäkin huushollissa pieni ratsailta suistuminen. Itse olin töissä ja siskoni oli lähtenyt yksikseen maastoilemaan. Erinäisten sattumien kautta oli myös sitten tipaahtanut Saulin selästä. Onni onnettomuudessa satulassa on turvajalustimet, mutta ei mitkä tahansa. Vaan nämä yksilöt leviävät täydellisesti jolloin jalka ei voi jäädä kiinni jalustimeen juuri mitenkään.
Tässäkin tapauksessa jalka oli jo melkein luiskahtanut jalustimen läpi, mutta jalustin oli oikea oppisesti auennut niin kuin kuuluukin.

Turvajalustin normaalissa käytössä

jalan luiskahtaessa läpi jalustin antaa periksi
Jalustimet käytössä
Turvallisuus lähtee yleensä pienistä asioista ja ensimmäinen taitaa olla välittäminen. Vaikkei aina kaikkeen kalleimpaan ole jokaisella resursseja niin taatusti nykypäivänä löytyy jokaisen budjetille sopivat. Tästähän asiasta voisi pitää puhetta vaikka kuinka, mutta otin nyt aiheeksi tapahtuneen tippumisen vuoksi. Jos ratsastaja jää jalustimesta roikkumaan ovat vahingot pahat, sama koskee kypärän käyttöä. Itse en koskaan ole opetellut ilman kypärää ratsastamista, vaikka nuoruudessa olen monia ratsastajia seurannut jotka ratsastavat jatkuvasti ilman kypärää. Sen verran monta kertaa on tultu hevosen selästä päälleni, ettei huvita omalla kallolla leikkiä.
Kypärää käytetään myös ajaessa aina, sillä samalla lailla kärryiltä voidaan tippua kuin ratsailta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti