maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kuulumisia

Taas on ollut työntäyteistä eloa, stressiä ja kiirettä. Nyt hetken huokaus ja kerkeää kirjoittelemaan enemmän. Valjastyöt ovat olleet jäissä hetken, juurikin kaiken kiireen ja tohinan vuoksi. Ja lopulta viime viikonloppu olikin vapaata siis kokonainen viikonloppu eikä tullut soittoa töihin. Kerkesin hyvin laittaa kasaan yhden satulan ja tehdä muitakin seisomaan jääneitä hommia.

Satulahan oli muuten jo topattu, mutta paneelit olivat edelleen irti, eli periaatteessa isosta hommasta ei ollut kyse. Ja koska kyseinen satula oli vielä sopivasti ruuvattavaa versiota helpottui homma huomattavasti. Kotona yksin ollessa satula oli helppo ja mukavaa laitella kasaan. Mikäs siinä istuskellessa  satula sylissä ja katsoa sivusilmällä televisiota. ;) Satulan siipitoppausten ompeleet olivat olleet suurin hidaste hommassa, kun yksinkertaisesti neula ei halunnut löytää oikeaa tietä. Sekin ongelma ratkesi puhelimessa puhuessa samaan aikaan, kun neulalle haettiin paikkaa.

hommahan hetken aikaa näytti tältä :D
Pakko oli kyllä myöntää, että tekeminen meni hivenen hitaanlaisesti. Minkä vuoksi olikin parempi siirtyä työpöydän ääreen tekemään, jotta homma saataisiin tehtyä vielä tälle vuorokaudelle. Kummasti alkoi homma sujua paremmin ja piakoin satulaa pääsikin ompelemaan ja ruuvailemaan kiinni. Ompelussa hetken aikaa etsittiin reittejä jonka jälkeen tikin teko menikin sujuvasti. Voipiko parempaa fiilistä satulasta tulla, kun ompelut sujuivat mukisematta, eikä tarvinnut purkaa ompeleita sen seitsemää kertaa.

ruuvvailaan
ensimmäinen puolikas paikoillaan
Sain kuin sainkin satulan kasattua samalle iltaa ja vietyä viellä takaisin käyttäjälleen. Illalla vielä pyörittelin oman satulan vastinhihnoja.

Maanantaina olikin jälleen työt kuvioissa ja iltapäivällä kerkesin viettää enemmän aikaa hevosten kanssa ja eritoteen tarhan siivouksessa, kun tämä kevät näyttäisisi olevan tuloillaan. Seppo ja Sauli ovat jo hyvinkin keväisissä fiiliksissä, kun remuamista näkyy jatkuvalla syötöllä tarhassa ja hyvin kestävä kahvapallo on saanut kyytiä.

pallo joutuu koville 

kun ei sepon hampaat riitä tätä murjomaan...

....on murjojia kaksin kappalein
Mikäpä siinä tarhaa ja tallia siivoillessa, kun sai sivu silmällä seurata "kakaroiden" leikkimistä. Välillä käytiin hännät tötteröllä pukkeja viskelemässä, kunnes palattiin pallon kimppuun. Itsellä oli hyvä työrauha tarhan siivoamiseen, sulavien lumien alta kun kahtoo löytyä lantaa, heiniä ja kuivikkeita.

pallo on kokenut kovia.. Onkos muille käynyt näin??? ja tämä on
pelkästään hevosten aiheuttamaa tuhoa.

poljetut heinät saivat häädön

Seppo kokeilee orimaisuuksiaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti