mörinä vahtaa tammojen perään tarkasti kuva. Jutta |
Lauantai aamu alkoi ihanalla migreeni päänsäryllä, joka onneksi saatiin kuriin lääkityksellä ja kylmällä rätillä otsalla. Noin klo. 11.00 lastasimme molemmat pojat koppiin ja lähdimme liikkeelle kohti läheistä tallia. Myös Seppohevoinen joutui mukaan, sillä minulla oli tarkoitus tuntien jälkeen mennä käymään kentällä Sepon kanssa.
Perillä hevoset pois kopista ja karsinoihin. Seppo pääsi taas tuttuun ja turvalliseen mörinäkoppiinsa, johon on asennettu orilevyt oveen. Tunnille lähdimme n. klo. 12.45 sillä hevoset piti olla alku verkattuja, mutta oma ratsuni oli jo yhden tunnin tehnyt niin en katsonut tarpeelliseksiverkata sitä kovinkaan kauaa.
Perillä hevoset pois kopista ja karsinoihin. Seppo pääsi taas tuttuun ja turvalliseen mörinäkoppiinsa, johon on asennettu orilevyt oveen. Tunnille lähdimme n. klo. 12.45 sillä hevoset piti olla alku verkattuja, mutta oma ratsuni oli jo yhden tunnin tehnyt niin en katsonut tarpeelliseksiverkata sitä kovinkaan kauaa.
Sauli viihtyy jälleen yksiössään kuva. Jutta |
Heti alkuun tunnilla käyvimme läpi onko mahdollisesti jotain ongelmia omassa istunnassa mitä haluaisimme korjata. Itsellähän on suuuuuurena ongelmana koko vasen puoli. Erityisesti vasen käsi ja nyt sain vielä maininnan vasemman jalan olevan huomattavasti kireämpi mitä oikea, eli onkohan tämä syyy jalkojen erimittaisuuteen???
kuva. Jutta |
Jutta odottaa Saulin kanssa tunnille pääsyä |
A) pysyt selässä
B) hevonen kävelee edelleen suoraan ilman isompia sivuttais liikkeitä
C) pysy selässä
D) ole suoralla, eläkä vain käännä hartioita ja päätä
E) pysy selässä
F) välttele mahdollisia kramppeja jotka haittaavat loppu tuntia
G) pysy selässä
kuva. JV |
minä ja Kipunan Aino kuva. JV |
kuva. JV |
Sannan tunneille pitää päästä kyllä jatkossakin, jos vain mahdollista. Sauliksenkin kanssa joutaisi käymään tunneilla itse, sillä kentälle pääsy on vielä toistaiseksi sulilla keleillä suht helppoa.
Tunnin jälkeen laittelin vielä Sepon työkuntoon ja sovitin sille muutamia satuloita. Kun kerran täällä kentän läheisyydessä oltiin niin sama oli käydä Seponkin selässä, Sauli lähti tukihevoiseksi mukaan.
Hyvän käytöksen jälkeen on syytä kehua Sauli taustalla ahdistelee Juttaa kuva. Laura K |
Hieno miesh kuva. Laura K |
Vähän kuunnellaan et mitä ne muuta ponit huutelee kuva. Laura K |
Välillä pitää vastatakkin kuva. Laura K |
Iltapäivällä tuli vielä lisä vipinää sillä Sepon ratsastuksen jälkeen pakkasimme ponit autoon ja suuntasimme nokat kohti kotia. Maiju jo soitteli missä olimme menossa. Maijuhan oli pamahtamassa visiitille kahtomaan mitä kakaralle kuuluu. Sen verran ajoissa kerittiin kotiin, että saimme hevoset talliin ja melkein autot tyhjennettyä tavarasta.
Siinähän se ilta äkkiä vierähti, kun Mira kävi vielä mutkan Sepon selässä. Sepon ilme oli kyllä, että vieläkö sitä pitää kotonakin töitä tehdä, mutta onneksi herra ei sen kummemmin ollut työn teosta moksiskaan. Vierailun päätteeksi teimme vielä kotona tallityöt jotka olivat tohina päivän kiireiden vuoksi jääneet iltahommiksi. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, seuraavaksi ohjelmassa hevosten hierotusta ja katsotaan mitä jatkot tuovat tullessaan.
Nyt vasta hokasin, että tämmösenkin olit kerinny raapustaa! :D On se Seppo vaan hieno ja fiksu poika. Ehana. ^.^
VastaaPoistaJa siinä on siulle haaste! http://luokki-ja-satula.blogspot.fi/2015/11/mita-hevosen-omistaminen-on-kuvahaaste.html
VastaaPoista