tiistai 23. joulukuuta 2014

Talvi tuli ja joulu on kohta ovella

Joulu on kohta ovella ja talvi tuli pakkasten saattelemana, mittari taisi näyttää -17 astetta ja pojat rouskuttelevat heiniään tarhassa.
Tänään ohjelmassa oli kentällä käynti. Ystäväni tuli hakemaan meitä kopin kanssa ja matkaan päästiin hyvin. Perillä Seppo oli perus mies ja piti esittelyt itsestään, Saulin tullessa rauhallisesti perässä. Sauli sai varusteet melko joutuisasti selkäänsä ja Sepolta poistettiin vain kuljetuksen aikana ollut loimi.

Jutta ja Sauli töiden loputtua

Kentällä seurailin Sepon suolen toimintaa, sillä lannan laatu ei vielläkään miellyttänyt, ja lannan mukana tuli jonkin verran nestettä. Epäilystä siis on että suolistossa olisi hiekkaa.
Jutta ratsasti Saulin jolla oli virtaa kuin pienessä kylässä. Kovinkaan kovaa treeniä ei voitu pitää, sillä pakkanen oli jatkuvasti kiristymässä ja hevoset eivät ole liikkuneet kovilla pakkasilla tälle talvea. Nämäkin pakkaset ovat tulleet äkkiseltään.
Liikutuksen jälkeen palasimme tallille ja Sepon häntä sai kuurausta. Kotona hännän pienimuotoinenkin pesu on oma hommansa, joten käytin tallissa olon hyödyksi ja hänä kuurattiin sisätiloissa. Samalla myös teimme lannnasta pika tutkimuksen, ja liotimme tuoreesta tavarasta osan veteen pussissa. Hetken aikaa annettiin lietteen tasaantua ja pussinpohjaa kokeilemalla saattoi tuntea mahdollisia hiekan jyväsiä. Niitä oli jonkin verran joten klinikka reissu on edessäpäin tulossa.

Myös ystäväni kanssa pidimme pikaista palaveria ensi vuoden suunnitelmistaja tavoitteista. Sepon kanssa eletään päivä kerrallaan ja toivotaan nyt että hiekasta ei tule tämän isompaa ongelmaa. Saapi kuonokopan keväällä laittaa, ettei rohmuaminen jatkuisi.
Nyt talvella olisi hienoa jos Sepon kanssa saataisiin rekiajo opetettua, sillä siihen olisi mahdollista saada apuja. Sepon ratsastus menee jonossa seuraavana eli jos edellä mainitut onnistuvatja toimivat otetaan siis vielä keväällä ohjelmaan selkään nousut.
Saulin kanssa olisi tarkoitus mennä tunneille ja saada ratsastus sujumaan paremmin. Samoin jos ensi kesänä saataisiin matkaratsastuksen starttikurssilla käytyä olisi se iso positiivinen askel eteenpäin.
Tämän isompia haasteita en ensi vuodelle taida suunnitella, sillä niitä kerkiää suunnitella myöhemminkin.
kuva JuttaM
Mutta nyt.. Hyvää Joulua kaikille jotka ovat eksyneet tänne asti!! :D
Täällä jatketaan harrastelua pakkas säässä (-22 oli äsken) ja kirjoitelmia tulee vielä tälle vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti