sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Kiirreellisiä hevosasioita

Olipahan taas täyteen tuupattu viikonloppu. Itse olin koko viikonlopun tuttavani luona hevosten ja koirien hoitajana. Lauantaina kerkesin päivällä mutkan käydä kotona liikuttamassa omia hevosia.
Päätimme ottaa molemmat yhtä  aikaa liikutukseen, samalla testasimme Saulille Trekkerin satulan.
Jutta kipusi jälleen Saulin selkään, onneksi perjantaina oli molemmat hevoset saaneet juosta pahimmat höyrynsä pois niin eivät olleet pahimmassa virroissaan.
Seppa pääsi liinan päähän hetkeksi aikaa ja samaan aikaan ohjailin Jutan ratsastusta Saulin kanssa.

Alkuun teimme perus harjoitteita, mutta pian tuli ongelma. Nimittäin ratsastaja istui satulassa ihan miten sattuu polvet polvitukien päällä, jalka ei pysynyt lainkaan paikoillaan sekä etupainoisena.

mystiset vaivat
kuva. Nikke M
Hetken  aikaa pähkäiltyäni löytyi vika tähänkin asiaan. Nimittäin Satulassa on molemmin puolin kahdet jalustinkoukut ja jalustimet olivat ensimmäisissä koukuissa, normaalisti ovat olleen jälkimmäisissä. Tämän vuoksi jalustimet ns. pakottivat jalan eteen polvitukien päälle, mikä johti kaikkiin muihin vaivoihin.

tässä oli syy, jalustin oli (tässä tapauksessa) oikean puolimmaisessa koukussa
minkä vuoksi ratsastajan jalka meni siis polvitukien päälle
korjaus tauko
kuva. Nikke M
jalustimien korjauksen jälkeen oli istuntakin parempi
kuva. Nikke M
Jalustimien paikka on onneksi helppo korjata ja vaikka oli Seppo liinan  päässä niin homma sujui nopeasti ongelmitta.
Jalustimien korjausten jälkeen homma alkoi luistaa hivenen paremmin. Sauli liikkui trekkerin kanssa huomattavasti rennomin, toki  välillä tuli näitä omia törinöitään, mutta ne olivat hyvin vähäisiä.
Seppo meni liinassa perus tuntipollen tapaan hyvin laiskasti. :D
Sepon kanssa saatiin taas pitkästä aikaa kaikki askellajitkin läpi, sillä nyt kun kaikki kengät olivat (toistaiseksi) jaloissa, tilsakumit sekä hokit 4kpl/kenkä oli pitojakin enemmän.

kuva. Nikke M
kuva. Nikke M
Valitettavasti aika ei riittänyt kaikkeen mitä olisi halunnut vielä tehdä. Itsellä oli pakko lähteä takaisin koirien ulkoilutukseen ja iltatallin tekoon, joten en kerennyt käymään Saulin selässä.
Sunnuntai mei myös täyspäiväisesti hevosenhoito hommissa.
Tulevalla viikolla yritetään asentaa lisävaloa tarhalle, jottan liikutukset onnistuisisivat myös pimeällä jatkossa. Muuten hevosten liikutusten kanssa saa aina kiirehtiä.

Ja kuten aikaisemmassa kirjoittelussa oli maininta hevosten yhtenevistä liikkeistä nakataanpas tänne parempaa kuvaa nyt.


molemmat kuvat. Jutta M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti